
Uudenvuoden lomalla otettiin luotijuna alle ja suunnattiin vanhaan pääkaupunkiin Kiotoon. Matkan varrella junasta voi nähdä Fuji-vuoren, jos sattuu istumaan oikealla puolella junaa ja sattuu olemaan selkeä sää. Ja sattuihan se olemaan. Pari kuvaakin tuli junan ikkunasta räpsittyä 200mm putkella.
Kiotossa yövyttiin ryokanissa eli perinteisessä japanilaisessa majatalossa, jossa on tatamilattiat ja joka huoneeseen omat sisätossunsa. Kengät jalassahan siellä ei saa kävellä edes käytävillä. Yöt nukutaan tatamilattialla futon patjoilla. Ja majatalossa ollessa pukeudutaan yukataan eli jonkinlaiseen rentoon kylpytakkiin.
Kiotossa on jäljellä paljon vanhaa Japania. Paljon enemmän kuin Tokiossa. Tokiohan on mennyt viimeisen sadan vuoden aikana kahdesti maantasalle, ensin vuoden 1923 suuressa maanjäristyksessä ja sitten uudestaan toisen maailmansodan pommituksissa. Mutta aina se on noussut ylös tuhkasta. Toivotaan ettei seuraava iso järistys tule ainakaan tänä vuonna..
No Kiotoa ei ole suuret maanjäristykset eikä muu maailma häirinnyt ja siellä onkin nähtävillä paljon vanhaa. Kiotossa on muun muassa useita Unescon maailmanperintökohteita. Mekin käytiin yhdessä Unescon listalla olevassa 1500-luvun lopulla rakennetussa temppelissä: Nishi Hongan-ji:ssä.
Jostain oon kuullut, että Jaappanissa junat lähtee aina minuutilleen aikataulussaan. No lähtihän tämäkin Tokiosta, mutta takasin tullessa shinkansen oli jo lähtiessään tunnin aikataulusta myöhässä ja Tokion lähellä jouduttiin sitten oottelemaan siellä kääntymässä käyneitä muita myöhässä olleita junia. Ja lopulta Tokion asemalle tullessa oltiinkin jo yli kaksi tuntia myöhässä. Aikataulussaan ollessaan tuohon Oulu-Helsinki välin pituiseen matkaan ei kuluisi kuin 2h20min. Eli se siitä japanilaisesta täsmällisyydestä. Tosin uuden vuoden aikaanhan onkin vuoden pahin ruuhkahuippu, kun koko Japani on liikkeellä. Lisäksi sitten Tokiossa metrolinjat menee kiinni tuossa puolenyön aikaan ja koska Kioton juna oli myöhässä, niin meinattiin sitten vielä myöhästyä viimeisestä metrostakin. Onneksi kuitenkin nippa nappa ehdittiin, eikä tarvinnut maksaa taksikyydistä 50 euroa. Metrollahan sama matka maksaa sen about 1,5 euroa per naama.
Täällä
KUVAT